Huurteelta käänteentekevä teknologiaratkaisu kustannustehokkaaseen sähkön tuotantoon kysyntää tasaamalla

Huurre, Fortum, S-Voima ja Etelä-Karjalan Osuuskauppa sopivat vuoden alussa Huurteen automaatioteknologiaan perustuvan energian kysyntäjoustoratkaisun kehittämisestä. Ensimmäisenä käyttökohteena on Etelä-Karjalan Osuuskaupan Imatran Prisma, josta kerätään kokemuksia seuraavia vaiheita varten.

Energiatuotannon hajautuessa kysynnän tasaamisella voidaan parantaa sähköjärjestelmän luotettavuutta sekä pienentää kustannuksia. Fortumin Spring-hanke on kehittänyt virtuaaliakkukonseptia, jossa kapasiteettia säädetään joustavasti kantaverkon tasapainon ylläpitämiseksi. Fortum on valinnut Huurteen tarvittavan kysyntäjoustoautomaation ja tasapainottavina kulutuselementteinä toimivien jäähdytys- ja lämmöntuottoratkaisujen teknologiakumppaniksi.

Huurre on kehittänyt älykkään iTOP-sovelluksen sähköverkon kysyntäjouston automaattiseen hallintaan. Ainutlaatuinen innovaatio ohjaa tekoälyn avulla sähkön käyttöä sopivampiin ajankohtiin elintarviketurvallisuudesta tinkimättä.

”Huurteen teknologiakeskuksessa kehitetyllä Huurre iTOP -ohjaustekniikalla edistämme uudistuvan energian integrointia energia- ja ilmastostrategian mukaisesti ja autamme Suomea menestymään globaalissa energiamurroksessa,” kertoo Huurteen jäähdytys- ja lämmöntuottoautomaatioyksikön myyntijohtaja Janne Mäntynen.

”Erilaiset jäähdytys- ja lämmitysratkaisut kuluttavat globaalisti huomattavia määriä energiaa. Huurteen iTOP-järjestelmä mahdollistaa niiden skaalautuvan liittämisen meidän jatkuvasti kasvavaan virtuaaliakkuumme,” kertoo kehityspäällikkö Ilari Alaperä Fortumilta.

”Kysyntäjousto on yksi kustannustehokkaimmista tavoista vähentää sekä hiilidioksidipäästöjämme että luoda säädettävyyttä koko sähköjärjestelmään. Nyt kokeilemallamme ratkaisulla ei ole vaikutusta toimipaikan olosuhteisiin,” kertoo Etelä-Karjalan Osuuskaupan kiinteistöpäällikkö Mikko Härkönen.

Lisätietoja Huurteella antaa Janne Mäntynen puh. 050 373 5453, Fortumilla Ilari Alaperä puh. 040 688 5559 ja S-ryhmässä Mikko Halonen puh. 010 76 82064.